Omaisuutta

Murtovarkaat anastivat omaisuutta omakotitalosta Liperissä. Poliisin mukaan varkaus tapahtui keskusta-alueen läheisyydessä.

Hyperloop Tulevaisuus: Suprajohteilla saadaan ehtymätöntä energiaa. – Auringon ytimen lämpötila on 15 miljoonaa astetta. Yhtä kuuma oli kesäkuussa 2018 Tokamak Energy -yhtiön palloreaktorissa. Auringon ytimen lämpötila on 15 miljoonaa astetta. Yhtä

Kevään tullessa paljastuu yleensä mökkimurtoja, ja niin nytkin. Poliisi tiedottaa kahdesta mökkimurrosta, joiden tapahtuma-ajat ovat 6.4.–17.4. välisenä aikana. Iso-Säynjärven rannalla sijaitsevan.

Suurin osa Newcastle Unitedin omistuksesta on mediatietojen mukaan menossa Saudi-Arabiaan. Joukkotiedotusvälineistä tulvii.

Saunalahti Prepaid Info Apua ja ohjeita sähköpostin käyttöön löydät asiakaspalvelusivuiltamme. Hjälp och anvisningar om hur du använder e-posten hittar du på våra kundsupportsidor. Katso häiriötiedotteet. Prepaid-liittymillä puhut ja tekstaat myös EU-maissa kotimaan hinnalla.

Pohjois-Savon alueella on poliisin saamien tietojen mukaan liikkunut kuluneella viikolla kaksi miestä, jotka ovat pyrkineet.

Kaksi nuorta aikuista miestä otettiin kiinni epäiltynä varkaudesta. Lisäksi asunnosta löytyi pieni määrä huumausainetta.

Poliisin tietoon tulleiden mökkimurtojen määrä on vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana noussut viime vuoden vastaavasta.

Poliisi pyytää viime vuonna asuntomurron kohteeksi joutuneita tunnistamaan takavarikoitua omaisuutta. Takavarikoitu omaisuus.

Risujen polton yhteydessä käsistä karannut tuli aiheutti pienen maastopalon Hämeenlinnan Rengossa keskiviikkona iltapäivällä.

Arvokkaan korpimetsän kallio on ajeltu paljaaksi sammaleesta Helsingin Pihlajistossa. Kaupunki harkitsee kiipeilyn.

Verenpaineen Mittaus 6.11.2018  · Watch in 360 the inside of a nuclear reactor from the size of an atom with virtual reality – Duration: 3:42. EDF in the UK Recommended for you. 360°

Automurtoja on tehty Kouvolan keskustan liepeillä poikkeuksellisen paljon huhtikuussa. Kaakkois-Suomen poliisi kertoo.

Elisa Kaapeli Netti Kim Bodnia Den växande antisemitismen fick Kim Bodnia att lämna ”Bron”. I en intervju i israelisk tv berättar han nu om avhoppet. – Antisemitismen i Malmö växer och det är

Automurtoja on tehty poikkeuksellisen paljon Kouvolan keskustan liepeillä huhtikuussa. Kaakkois-Suomen poliisi kertoo.

Joyactor polar aktiivisuus ranneke Verenpaineen Mittaus 6.11.2018  · Watch in 360 the inside of a nuclear reactor from the size of an atom with virtual reality – Duration: 3:42. EDF in the

Sastamalan tekninen lautakunta on ottamassa käyttöön erillisen tyhjien rakennusten listauksen. Nämä niin sanotun kuutossalkun.

"Me ei olla julkista omaisuutta" | BB-asukkaat 2019Mies kaahasi 20 kilometriä moottoritietä väärillä.

– Parikymppinen mies kaahasi holtittomasti poliisia pakoon kymmeniä kilometrejä Hämeenlinnassa keskiviikon vastaisena yönä.

Nurmeksen kaupunki hakee valtionkonttorilta ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuutta.